Edunvalvonta
MPHL edistää jäsentensä oikeudenmukaista palkkausta, työsuhdeturvaa ja työolojen kehittämistä.
Tervetuloa uudelle WordPress-sivustollenne Seravon WP-palvelussa. Olemme erittäin iloisia siitä, että olette päättäneet luottaa sivustonne hallintaamme, sekä ottamaan käyttöön ylläpitopalvelumme kattavat ominaisuudet(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Nopeuttaaksemme sivuston käyttöönottoa olemme siivonneet asennuksestanne pois koko joukon WordPressin mukana tavallisesti toimitettua esimerkkisisältöä.
Kuinka päästä alkuun
Olkaa hyvä ja tarkistakaa sen henkilön sähköpostilaatikko, jonka merkitsitte tilauksen yhteydessä yhteyshenkilöksi. Sieltä löydätte tarvittavat tunnukset sekä WordPressin hallintaan(avautuu uuteen ikkunaan) että SSH/SFTP-yhteyksien muodostamiseen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Mikäli teillä on jo olemassa oleva sivusto jossain muualla, suosittelemme tutustumaan sivustojen siirtoa käsitteleviin ohjeisiimme(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Mikäli olette perustamassa täysin uutta sivustoa, teidän ei tarvitse kuin aloittaa sen rakentaminen. Mikäli aiotte rakentaa sivustoa paikallisessa kehitysympäristössä, suosittelemme tutustumaan projektipohjaamme GitHubissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Kysyttävää?
Jos teitä askarruttaa jokin palveluidemme suhteen tai teillä on muuta kysyttävää, ottakaa yhteyttä tai tutustukaa seuraavaan materiaaliin:
- Tietopankki osoitteessa help.seravo.fi, kun haluat nopean vastauksen sivustoosi liittyvään kysymykseen.
- Kehittäjädokumentaatio osoitteessa seravo.com/docs, kun etsit asiantuntija-apua WordPress-kehitykseen liittyvissä asioissa.
- Asiakaspalvelu sähköpostiosoitteessa help@seravo.com, kun haluat keskustella sivustoosi liittyvästä ongelmasta.
Mikäli sinulla on kehitysideoita tämän asennusprosessin suhteen, otamme niitä mielellämme vastaan tämän projektipohjan GitHubissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Voit toki myös lähettää meille suoraan pull requestin tekemästäsi parannuksesta avoimen lähdekoodin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) hengessä! 😉