70_pieni

Ajankohtaista

11.9.2015 13.24

Työntekijät kokoontuvat mielenosoitukseen 18.9.2015

SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n liittojen jäsenet osoittavat mieltään Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18. syyskuuta 2015 klo 11.00 alkaen.

Mielenosoituksella puolustetaan työmarkkinoiden vapaata oikeutta sopia VES/TES-sopimuksista ja vastustetaan hallituksen yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja.

Hallitus ilmoitti tiistaina mm vuosilomaoikeuden rajoittamisesta, sairausloman palkattomasta karenssipäivästä, arkipyhien palkattomuudesta, sekä ylityö- ja sunnuntaikorvauksien leikkaamisesta pakottamalla.

Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat korostavat, että työntekijöiden on mahdoton hyväksyä hallituksen pakkotoimia. Hallitus ei kunnioita työntekijöiden ja työnantajien välistä oikeutta sopia työn hinnasta ja muista työehdoista. Se uhkaa myös rikkoa kansainvälisesti tunnustettua periaatetta, jonka mukaan laki suojelee lähtökohtaisesti heikompaa osapuolta.

Olemme liikkeellä puolustamassa heikompien suojaa, Lauri Lyly (SAK), Antti Palola (STTK) ja Sture Fjäder (AKAVA) toteavat.

Mielenosoitukseen ovat ammattiliittojen jäsenten lisäksi tervetulleita kaikki, jotka ovat huolestuneita hallituksen tavasta ja keinoista tehdä leikkauksia. Paikalle kutsutaan myös kaikkien eduskuntaryhmien edustajat.

Mielenosoituksen lisäksi kantaa voi ottaa allekirjoittamalla nettiadressin. Palkansaajien keskusjärjestöt ovat avanneet osoitteessa terveisethallitukselle.fi adressin, jossa puolustetaan sopimisen oikeutta ja vastustetaan työehtojen yksipuolista heikentämistä.

Palkansaajien mielenosoitus sosiaalisessa mediassa: #STOP


Palaa otsikoihin



Liity jäseneksi