70_pieni

Ajankohtaista

15.9.2015 16.06

Mielenilmaus 18.9.2015


SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n liittojen jäsenet osoittavat mieltään Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18. syyskuuta 2015 klo 11.00 alkaen. Saapuminen rautatientorille klo 11.00 ja järjestettyä ohjelmaa on klo 11.30 – 12.15. Luvassa on ainakin keskusjärjestö puheenjohtajien haastattelut, eduskuntaryhmien puheenjohtajien haastattelut sekä livebändi.


Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry:n hallitus päätti, että liitto osallistuu perjantaina 18.9.2015 klo 11.00 Helsingin rautatien-torilla järjestettävään mielenilmaukseen. Mielenilmaukseen osallistuvien jäsenten on kuitenkin saavuttava Helsingin rautatientorille. Muita mielenilmaukseen sovittuja paikkakuntia ei ole – eikä muita tapoja mielenilmaukseen.

Pääsopijajärjestö Pardiaan kuuluva MPHL ry on mukana 18.9. palkansaajajärjestöjen mielenilmauksessa puolustamassa sopimusoikeutta ja vastustamassa hallituksen pakkotoimia.

Mielenilmaukseen voivat osallistua MPHL:n työsuhteiset jäsenet.

Virkamiesten osallistuminen mielenosoitukseen rajataan koskemaan ainoastaan pääkaupunkiseudulla työskenteleviä virkamiehiä. Muualta kuin pääkaupunkiseudulla olevista virkapaikoista eivät MPHL:n jäsenet osallistu mielenilmaukseen.

Mielenilmaisuun osallistuakseen virkapaikalta voi poistua klo 10.00 alkaen ja virkapaikalle tulee palata viipymättä mielenilmaisun päättymisen jälkeen, kuitenkin klo 15.00 mennessä.

Pääkaupunkiseudun paikkakunnat ovat: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Vantaa, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio ja Tuusula.

 




Palaa otsikoihin



Liity jäseneksi